tiistai 3. huhtikuuta 2012

Klockan

Edellisessä postauksessa mainittu kello on nyt valmis. Ideana kello on ollut olemassa jo muutaman vuoden joten into oli suuri kun vihdoinkin sain sen seinälle.


Pohjana Prismasta löytynyt sysiruma mansikkakello jonka maalasin liitutaulumaalilla mustaksi. Numeroiksi lego palikat ja kellokoneisto+ viisarit kolmesta eri setistä yhdistetty. Viisarit maalasin spray-maalilla valkoiseksi jotta kello olisi selkeästi luettavissa.

Kuten kuvasta näkyy on kellossa ehtinyt jo teksti ilahduttaa mutta en saanut käsialaa toimimaan joten en halunnut siitä enempää todistusaineistoa tänne. 

Ei kommentteja: